Ajankohtaista

Master Data Management pähkinänkuoressa

Kirjoittanut Alfame | 19.11.2017

Olemme kertoneet aiemmin riskeistä, joita huonolaatuinen tieto voi aiheuttaa liiketoiminnalle – minimissään esimerkiksi asiakastyytyväisyyden laskua, mainehaittoja, raportoinnin haasteellisuutta ja pahimmillaan jopa vahingonkorvausvaatimuksia ja sanktioita. Tänä päivänä näin ei voi olla, vaan jo pelkästään digitalisaatio ja nopeasti muuttuva liiketoimintaympäristö ovat pakottaneet tiedon laadukkuuteen ja oikeellisuuteen. Myös tietosuoja-asetus eli GDPR tuo omalta osaltaan velvoitteita henkilötietojen käsittelyyn. 

Tiedon laadukkuuteen liittyy keskeisesti organisaation ydintieto ja sen hallinta, josta pääset tässä blogiartikkelissa lukemaan lisää.

Mitä on Master Data Management?

Master Data Management eli MDM tarkoittaa organisaation ydintiedon hallinnan menetelmää. Sen tarkoituksen on tunnistaa liiketoiminnalle kriittinen tieto ja tuoda se kootusti yhteen paikkaan. Tavoitteena on, ettei organisaatio käytä epäjohdonmukaista tai huonolaatuista tietoa useasta eri lähteestä, vaan tiedon tulee löytyä kootusti yhdestä paikasta. Samalla myös tiedon laatu paranee, eikä päätöksenteon tarvitse pohjautua hyviin oletuksiin tai parhaisiin arvauksiin.

Vaikka Master Data Management mielletään helposti teknologiaan liittyväksi toimeksi, kyseessä ei ole teknologia, vaan menetelmä liiketoimintakriittisen perustiedon hallintaan. MDM:n merkitys liiketoiminnalle ja kilpailukyvylle on vain lisääntynyt digitalisaation myötä – MDM toimii ikään kuin päätöksenteon ja järjestelmien välisenä yhteenliittimenä, eräänlaisena integraattorina. 

Lue Master Data Managementin hyödyistä lisää oppaastamme!

Miten alkuun ydintiedon hallinnassa?

Usein MDM:ää lähdetään heti ensimmäisenä pohtimaan järjestelmien kautta – miten ja millä työkaluilla yritykselle kriittinen tieto saadaan koottua yhteen. Näin ei kuitenkaan kannata toimia, vaan aivan aluksi on hyvä kartoittaa nykytilannetta ja määrittää tavoitteet. Tämän jälkeen ensimmäinen askel on määrittää ydintiedon lähteet, jolloin voidaan selvittää esimerkiksi se, kuinka monessa järjestelmässä asiakastietoja on. Lisäksi on kerättävä ne sovellukset, jotka tietoa käyttävät ja kuluttavat sekä analysoitava metatieto sekä tiedon omistajat, tietotyypit, oletusarvot yms.

Aina ei tarvita erillistä tiedonhallintajärjestelmää tai massiivisia uudistuksia, vaan jo nykyisillä työkaluilla on mahdollista päästä parempiin tuloksiin. Asiantunteva ja osaava kumppani helpottaa prosessissa kysymällä juuri oikeita kysymyksiä sekä tunnistamaan liiketoiminnan ja ydintiedon kipupisteitä.

Aivan viimeisenä vaiheena tiedonhallinnassa on itse tiedon hyödyntäminen raportteihin ja päätöksentekoon, mikä onnistuu helposti ja sujuvasti, kun ydintieto on nopeasti saatavilla. Vain huolellisella pohjatyöllä varmistetaankin, että hyödynnettävä tieto on oikeasti arvokasta yrityksen kilpailuedun kasvattamiseksi.

Haluatko lisätietoja?

Lataa Opas ydintiedon hallintaan – MDM:n hyödyt liiketoiminnalle, josta saat laajemmin tietoa yrityksen ydintiedosta ja sen merkityksestä liiketoiminnalle. Lisäksi pääset lukemaan integraatioiden merkityksestä MDM:lle.