Saavutuksia, Yrityskulttuuri, Alfame työpaikkana, Johtaminen

Osallistuimme tänä vuonna neljättä kertaa Great Place to Work® -tutkimukseen ja iloksemme voimme kertoa, että sijoituksemme listan sijalla nousi jälleen! Olemme nyt Suomen parhaiden työpaikkojen listalla sijalla 9.!

Lue uutinen

Saavutuksia, Alfame työpaikkana, Johtaminen, Yrityskulttuuri

Alfame osallistui kolmatta kertaa Great Place to Work® -tutkimukseen ja paransi jälleen sijoitustaan Suomen parhaiden työpaikkojen listalla ollen tänä vuonna sijalla 11.

Lue uutinen

Yrityskulttuuri

Joulun kunniaksi halusimme tänä vuonna auttaa ja tehdä hyvää omalla osaamisellamme. Lahjakorttien tai karkkirasioiden lähettämisen sijasta  toteutimme Pelastakaa Lapset ry:lle Intranetin, joka lanseerataan heille tammikuussa. 

Lue uutinen

Saavutuksia, Alfame työpaikkana, Johtaminen, Yrityskulttuuri

Alfame Systems Oy osallistui toista kertaa Great Place to Work -tutkimukseen ja nousi Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon. Great Place to Work Finland on jo 14 vuoden ajan koonnut listan Suomen parhaista työpaikoista. Tutkimus pohjautuu hyvän työpaikan määritelmään: Hyvä työpaikka on sellainen, jossa työntekijät luottavat organisaationsa johtoon, ovat ylpeitä siitä mitä tekevät ja nauttivat työtovereidensa kanssa työskentelystä.

Alfame on kasvanut vakaasti pitkään ja oli mm. viimeisellä Deloitte Technology Fast 50 -listalla sijalla 26. Taloudelista vakautta kuvaavat valinnat Suomen Vahvimmat ja Menestyjät -luokituksiiin. It-alan huippuosaajien liiketoiminta pohjautuu alan parhaisiin osaajiin ja toimintatapoihin, ja tällöin on hyvin suuri merkitys sillä, millainen on yrityksen työkulttuuri. Laadukkaita palveluita tarjotakseen on pärjättävä rekrytointimarkkinoilla ja työn mielekkyyden ja työssä viihtyvyyden merkitys on suuri.

Lue uutinen