Alfame työpaikkana

Kun kymmenen vuotta kortinpeluuta alkoi kyllästyttää, ammattipelaajana leipänsä ansainnut Juho Niittylä opiskeli koodaajaksi ja aloitti hommat Alfamella. Siitäkös se oppiminen vasta alkoi.

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

Joonas Lönnbäck tykkää koodista ja ihmisistä. Kiinnostus yrityskulttuuriin on pistänyt pariinkin otteeseen uusiksi sen, mihin tämä koodaajakonkari aikansa Alfamella käyttää. Töissä on helppo viihtyä, kun asioihin vaikuttaminen on mutkatonta ja rooli rakentuu sen mukaan, minne oma intohimo vie.

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

Nyt juhlitaan – Alfame on Suomen paras työpaikka! Kuudessa vuodessa nousimme Great Place to Work -listauksessa sijoitusten ulkopuolelta ykköseksi. 

Paljon on siis tehty oikein, ja asioita viety eteenpäin päämäärätietoisesti. Mutta mistä voittava kulttuuri oikeastaan syntyy? Miten luodaan hyvä työpaikka?

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

Ehjät sukat. Niihin pitää alkaa kiinnittää huomiota. Tämä on yksi ensimmäisen työpäiväni ensimmäisiä ajatuksiani, kun riisun kenkäni eteiseen. Alfame on sukkakonttori, kuten moni tämän alan yritys, ja omat varpaanlämmittimeni näyttävät paikoin uhkaavan ohuiksi hiutuneilta.

Olen marinoitunut yli vuosikymmenen edellisessä työpaikassani ja toivotan kertakaikkisen muutoksen – sukkineen kaikkineen – lämpimästi tervetulleeksi. Samalla kuitenkin vähän hirvittää, että minkähänlainen kulttuurishokki mahtaa olla luvassa.

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

Oskari Saaren kirjoittama Voittamisen anatomia kertoo formulamaailmasta tunnetun urheilulääkärin Aki Hintsan elämästä ja urasta, sekä hänen pitkään kehittämästään hyvinvointimenetelmästä nimeltään The Circle of Better Life, joka tekee ihmisistä tyytyväisempiä ja tuotteliaampia. Menetelmä kehottaa muiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin tähtäävien vinkkien lisäksi tekemään työkseen ja vapaa-ajallaan juuri sitä, mikä on ihmiselle tämän ominta itseä.

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

Oletko sinä luonnetyypiltäsi eniten vihreä, sininen, keltainen vai punainen? Thomas Erikssonin Idiootit ympärilläni -kirja opettaa itsetutkiskelun kautta ymmärtämään erilaisia ihmistyyppejä. Kirjan värinanalyysin avulla voi ymmärtää paremmin omaa toimintaansa, mutta myös muiden toimintaa erilaisissa tilanteissa ja osana ryhmää.

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

Alfamen historian kolmas ja samalla suurin Hackathon järjestettiin Espanjan auringon alla paikallisessa huvilassa, joka tarjosi varsin optimaaliset puitteet hakkeroinnin harjoittamiselle. Mutta mitä tapahtumatäyteinen viikko piti sisällään?

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

”Me pyritään ystävystymään asiakkaan kanssa”, kokenut ratkaisukonsulttimme ja .NET-heimon heimopäällikkönä luottamusta nauttiva Kalle Soukka summaa ajatuksiaan onnistuneesta vuorovaikutuksesta projektityöskentelyssä. 

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

”Minua kiinnostaa se, mikä meitä ajaa eteenpäin”, Alfamen Kalle Soukka summaa ajatuksiaan merkityksellisyyden kokemuksesta asiantuntijatyössä.

Lue blogikirjoitus

Alfame työpaikkana

Järjestyksessään Alfamen historian kolmas Hackathon pidetään syyskuussa, ja tällä kertaa suunnaksi otetaan aurinkoinen ja lämpöinen Espanja, joka tarjoaa upeat puitteet hakkeruuden harjoittamiseen.

Lue blogikirjoitus