Ajankohtaista

Miksi ERP:iä ei kannata räätälöidä?

Kirjoittanut Alfame | 15.08.2018

Saako pelkkä ERP-projektin mainitseminen sinussakin aikaan mielikuvia massiivisesta, vuosia kestävästä hankkeesta? Et ole yksin! Kun valmisohjelmistot eivät sellaisenaan riitä liiketoiminnan vaatimuksiin, muokataan ERP:iä usein paremmin liiketoiminnan tarpeita vastaavaksi räätälöimällä sitä enemmän tai vähemmän. Vuosien saatossa voi kuitenkin käydä niin hullusti, etteivät päivitykset tai pienet muutokset enää tapahdukaan sormia napsauttamalla, vaan aiheuttavat sekä kustannuksia että harmaita hiuksia koko liiketoiminnalle.   

Kun valmisohjelmisto ei riitä 

Usein ERP:iä lähdetään räätälöimään silloin, kun organisaation liiketoiminta ja prosessit eivät sovi yksi yhteen järjestelmän toimintojen kanssa. Ongelmia syntyy, kun muutoksia on toteutettu niin paljon, ettei uusimpaan versioon päivittäminen enää onnistukaan helposti. Nykyaikaan kiinni pääseminen voi tällöin olla hankalaa ja esimerkiksi tietosuoja-asetuksen vaatimuksiin vastaaminen oli monelle toimijalle kallis paukku.  

Myös esimerkiksi Tivi uutisoi hiljattain, että Puolustusvoimat oppi kantapään kautta liiallisen räätälöinnin nostavan kustannuksia hyvinkin korkeiksi. Nyt Puolustusvoimat valmisteleekin uutta ERP-hanketta, sillä vanhaa järjestelmää ei ole enää järkevä yrittää taivuttaa toiminnan vaatimuksiin.  

Nykyaikana on myös olemassa pilvipohjaisia ERP:ejä, joita ei edes voi räätälöidä - tai ainakaan se ei ole helppoa. Pitäisikö yritysten siis tyytyä valmiisiin ratkaisuihin ja mukauttaa toimintaansa järjestelmän mukaan? No ei missään nimessä!  

Integraatio ratkoo myös ERP:iin liittyvät haasteet  

Jos toiminnanohjaukseen kuitenkin kaipaa räätälöintiä, voi sen tehdä myös kevyesti. Halutut muutokset on mahdollista toteuttaa esimerkiksi ydinjärjestelmien ulkopuolella kevyiden käyttöliittymien avulla, jolloin ulkopuolinen käyttöliittymä voi koota yhteen tarpeelliset tiedot niin ERP:istä kuin muistakin järjestelmistä. Siten vain yhden alustan käyttö riittää, eikä ole tarpeen pomppia usean eri työkalun välillä.  

Integraatioiden avulla tällainen räätälöintiratkaisu onnistuu paitsi kustannustehokkaasti, mutta myös kevyesti. Esimerkiksi päivitykset ja erilaiset muutostyöt sujuvat helposti rajapintoja hyödyntämällä. Samalla järjestelmien hallinta helpottuu.   

Eikä aina edes tarvita erillistä käyttöliittymää, vaan joissakin tilanteissa voi olla järkevää jopa hankkia ns. parhaat ohjelmistot tiettyjen kokonaisuuksien hoitamiseen. Tällöin nimenomaan rajapinnoista ja integraatioista on suuri apu, ja ERP:in integroinnilla muiden järjestelmien kanssa on mahdollista saavuttaa suurta kilpailuetua. Esimerkiksi API-strategialla yritys voi edistää innovointikykyään, kehittää omien palveluiden arvoa, saavuttaa toimittaja- ja teknologiariippuvuutta sekä ennen kaikkea toimia ketterästi.  

Myös prosessien automatisointiin kannattaa suhtautua avoimesti. Automatisoinnilla saavutetaan paitsi tehokkuutta prosesseihin, mutta myös kustannus- ja aikasäästöjä muiden etujen lisäksi. Tutustu prosessien automatisoinnin hyötyihin lisää täällä. 

Ota yhteyttä tai lue lisää! 

Jos tämä blogiartikkeli herätteli ajatuksiasi ja haluat keskustella aiheesta tarkemmin, voit aina ottaa yhteyttä meihin. Autamme mielellämme haasteissasi eteenpäin.  

Sinua voisi kenties kiinnostaa lukea myös seuraavista aiheista: