Ajankohtaista

Näin pääset alkuun digitalisoinnissa

Kirjoittanut Janne Tirkkonen | 21.09.2016

Vaikka digitalisaation tuomia hyötyjä ei tänä päivänä varmasti kukaan kiistäkään, ei digitalisointiin kannata silti rynnätä suunnittelematta. Monesti saatetaan myös pohtia, miten digitalisointi kannattaisi aloittaa ja mitä siinä tulisi ottaa huomioon. Tässä artikkelissa kerrommekin, kuinka digitalisoinnissa pääsee alkuun.

Digitalisoinnin avainasemassa sitoutuminen ja halu tehostaa toimintaa 

Jotta digitalisointia voidaan edes todella harkita, on erittäin tärkeää, että liiketoimintajohdolla on aitoa halua tehostaa toimintaa ja parantaa prosessien toimivuutta. Sitoutuminen digitalisoinnin projektiin täytyy olla sataprosenttista, jotta tulos on halutunlainen. Digitalisointi ymmärretään usein virheellisesti vain järjestelmähankkeena, vaikka todellisuudessa kyse on liiketoimintakriittisten toimintamallien uudistamisesta ja parhaimmillaan jopa uusien luomisesta.  

Paikanna ensin liiketoiminnan ongelmakohdat

Digitalisoinnin tavoitteena on tehostaa toimintaa ja lisätä siten kannattavuutta ja liikevaihtoa, ei lisätä tehotonta ja tuottamatonta työtä. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää miettiä, mitkä ovat ne ongelmakohdat, joita parantamalla prosessit tehostuvat ja saavutetaan lisäarvoa. Yleensä jokin ajatus siitä, mikä prosesseissa ei toimi, löytyy jo valmiiksi. Voidaan esimerkiksi havaita, että asiakaspalautteet koskettavat useasti toimitusaikatauluja tai nähdään, että tuotantolaite seisoo puolet päivästä offline-tilassa. 

Ei välttämättä ole järkevää miettiä heti liian laajoja kokonaisuuksia, vaan kannattaa purkaa prosesseja pienempiin palasiin ja keskittyä liiketoiminnalle oleelliseen prosessiin tai osaan. Ylimmällä tasolla voidaan nähdä tarve esimerkiksi laadun parantamiselle, jolloin voidaan porautua syvemmälle ja etsiä juuri se osa-alue, jonka laatua parannetaan digitalisoimalla. 

Osallista sidosryhmät mukaan digitalisointiin 

Ei kannata tyytyä pelkästään johdon näkemyksiin siitä, mitä tulisi parantaa, vaan hakea rohkeasti näkemyksiä ja ideoita eri sidosryhmillä. Voidaan esimerkiksi järjestää muutaman tunnin mittainen workshop, jossa työntekijät voivat esittää toiveitaan ja ideoitaan. Myös ulkopuolinen asiantuntija-apu voi auttaa kipukohtien havaitsemisessa. Usein omalle liiketoiminnalle ja prosesseille sokeutuu, jolloin ulkopuolelta on helpompi havaita muutoksen tarpeita. Ulkopuolisen asiantuntijan on kuitenkin tärkeä ymmärtää liiketoimintaa sekä tekniikkaa, jotta osataan tarttua juuri oikeisiin ongelmakohtiin kiinni. 

Ennen kaikkea digitalisoinnissa on kyse innovatiivisuudesta ja rohkeudesta heittäytyä ideoihin, joilla voidaan luoda kokonaan uusia liiketoimintamalleja ja viedä liiketoiminta uudelle tasolle. 

Haluatko lisätietoja? 

Lataa maksuton Digitalisaatio-opas teollisuuden liiketoimintapäättäjille - 4 digitalisoinnin hyötyä liiketoiminnalle. Oppaassa kerromme konkreettisia esimerkkejä digitalisoinnin hyödyistä sekä annamme vinkkejä muun muassa siitä, ketkä digitalisointiprosessiin kannattaa osallistaa mukaan jo suunnittelusta alkaen.