10.09.2025 Uutiset

Alfame haastajalistan kärjessä – kasvu vie kohti Suomen suurimpia

Alfame on noussut Tivi 250 -selvityksen haastajalistan kärkeen.

Tivi listaa Suomen 250 suurinta it-yritystä vuosittain. Tuorein selvitys ilmestyi elokuussa 2025.

Selvityksensä haastaja­listalle lehti nostaa yrityksiä, joilla on heidän arvionsa mukaan mahdollisuus nousta 250 suurimman it-yrityksen joukkoon lähivuosina. Alfame on elokuussa 2025 tuon listan ykkössijalla.

“On suuri kunnia, että kasvumme on havaittu. Kiitos kuuluu yhtälailla asiakkaillemme kuin alfamen sisukkaille asiantuntijoillekin. Kasvustrategiamme myötä arvioimme kasvumme myös jatkuvan”, sanoo Alfamen toimitusjohtaja Janne Tirkkonen.

Kasvun keskiössä datatalous

Alfame tähtää kasvuun kasvustrategialla, jonka keskiössä on datatalous. Yrityksen tavoitteena on kasvattaa osaamista erityisesti AI-avusteisessa datan hallinnassa ja käsittelyssä sekä tarjota entistä enemmän datatalouden konsultointipalveluja.

Alfamen kasvustrategia laadittiin keväällä 2024, ja sen mukaisia muutoksia on viety läpi vaiheittain loppuvuodesta 2024 ja alkuvuodesta 2025.

Kesällä 2025 Alfamesta tuli myös TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n jäsen.

“Missiomme on olla datatalouden mahdollistaja, jonka innovatiivisten ratkaisujen avulla asiakkaat uudistuvat jatkuvasti ja kehittävät sekä kilpailuetua että parantavat tulostaan ketterästi, kestävästi ja vastuullisesti”, Tirkkonen kertoo.

“Samalla hakkeruus pysyy tekemisemme ytimessä. Se on voima, jolla autamme asiakkaitamme parhaiten – muuttaen datan kilpailueduksi ja ideat konkreettisiksi tuloksiksi. Arjessa hakkeruus näkyy esimerkiksi proaktiivisuutena asiakasrajapinnassa, uusien yhteistyömallien kehittämisenä ja sisäisinä hackathon-sessioina.”

Muita kirjoituksia aiheesta

16.04.2026
Uutiset

Alfame Systemsin toimitusjohtaja vaihtuu

Alfame Systemsin pitkäaikainen toimitusjohtaja Janne Tirkkonen siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Hänen viimeinen työpäivänsä yhtiössä on 30.4.2026.

10.04.2026
Uutiset

Kuka vastaa, kun tekoäly tekee virheen?

Julkinen keskustelu tekoälyn oikeuksista keskittyy usein tietoisuuteen, etiikkaan ja siihen, voiko tekoäly olla “elossa”. Nämä ovat kiinnostavia kysymyksiä, mutta yritysten arjessa ne eivät ole keskeisiä, kirjoittaa Jussi Rajaniemi.

26.03.2026
Uutiset

Vibe coding toimii – kunnes projekti kasvaa

Miksi perinteinen AI-avusteinen ohjelmistokehitys ei riitä kasvavissa projekteissa, ja miten Vision-Driven Development Method vastaa tähän haasteeseen? Tätä pohtii Jussi Rajaniemi blogissaan.

Näytä kaikki uutiset

Ota yhteyttä

Voit lähettää meille yhteydenottopyynnön alla olevalla lomakkeella. Kerro viestissäsi, mitä asiasi koskee, jotta saamme sen tehokkaasti ohjattua oikealle ihmiselle.