DSC00945
26.10.2023 Uutiset

Alfamen kasvu jatkuu – Liikevaihto kohosi yli 11 miljoonan euron

Alfame ylsi tuoreimmalla tilikaudellaan 11,386 miljoonan euron liikevaihtoon. Samalla henkilöstömäärä kasvoi ja toimipaikkoja avattiin lisää.

Alfamen tuorein tilikausi päättyi keskikesällä. Yhtiön liikevaihto oli vuoden 2022 heinäkuun ja vuoden 2023 kesäkuun välisenä jaksona 11,386 miljoonaa euroa. Kasvua tuli 16 prosenttia edelliseen tilikauteen verrattuna.

Tilikauden aikana Alfame avasi kolme uutta toimistoa ja toimipisteitä on nyt kaikkiaan seitsemän. Ne löytyvät Helsingistä, Tampereelta, Turusta, Jyväskylästä, Oulusta, Rovaniemeltä ja Kokkolasta. Samalla yhtiön henkilöstön määrä kasvoi ja on nyt vuoden 2023 lokakuussa 124.

Vuonna 2004 perustettu Alfame on kasvanut tasaisesti ja kuuluu tutkitusti Suomen parhaiden työpaikkojen joukkoon. Työntekijöidemme suositteluhalukkuus on hyvällä tasolla (eNPS 42,5) ja kuukausittaisen asiakaskyselymme mukaan asiakkaamme suosittelisivat meitä erittäin mielellään (NPS 80,2). Alfamen asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa PRH, Ponsse, KEHA ja Palkeet.

“Kasvumme on ollut keskimäärin +30% vuodessa viimeisen viiden vuoden ajan”, sanoo Alfamen toimitusjohtaja Janne Tirkkonen.

Vahvalla kasvu-uralla aiotaan pysyä.

“Vastaavaan kasvuun tähtäämme myös nyt heinäkuussa alkaneella tilikaudellamme”, Tirkkonen kertoo tavoitteista.

Muita kirjoituksia aiheesta

16.04.2026
Uutiset

Alfame Systemsin toimitusjohtaja vaihtuu

Alfame Systemsin pitkäaikainen toimitusjohtaja Janne Tirkkonen siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Hänen viimeinen työpäivänsä yhtiössä on 30.4.2026.

10.04.2026
Uutiset

Kuka vastaa, kun tekoäly tekee virheen?

Julkinen keskustelu tekoälyn oikeuksista keskittyy usein tietoisuuteen, etiikkaan ja siihen, voiko tekoäly olla “elossa”. Nämä ovat kiinnostavia kysymyksiä, mutta yritysten arjessa ne eivät ole keskeisiä, kirjoittaa Jussi Rajaniemi.

26.03.2026
Uutiset

Vibe coding toimii – kunnes projekti kasvaa

Miksi perinteinen AI-avusteinen ohjelmistokehitys ei riitä kasvavissa projekteissa, ja miten Vision-Driven Development Method vastaa tähän haasteeseen? Tätä pohtii Jussi Rajaniemi blogissaan.

Näytä kaikki uutiset

Ota yhteyttä

Voit lähettää meille yhteydenottopyynnön alla olevalla lomakkeella. Kerro viestissäsi, mitä asiasi koskee, jotta saamme sen tehokkaasti ohjattua oikealle ihmiselle.