31.03.2016 Uutiset

Janne Tirkkonen toimitusjohtajaksi

JanneTirkkonen_1280x723.jpg

Janne Tirkkonen on nimitetty Alfamen toimitusjohtajaksi 1.4.2016 alkaen nykyisen toimitusjohtajan Kai Korven siirtyessä varatoimitusjohtajaksi. 

Tirkkonen aloitti Alfamella vuonna 2013 myyntijohtajana ja hänen nimitykseensä toimitusjohtajaksi vaikutti laaja ja monipuolinen työkokemus sekä osaaminen johtamisesta, josta näyttönä on mm. onnistuminen Alfamen myyntityön johtamisessa.  

– Otan uuden tehtävän innolla vastaan. Yritys on kaikilla mittareilla hyvässä tilanteessa. Tästä todisteena esimerkiksi Suomen vahvimmat -sertifikaatti sekä Suomen parhaat työpaikat 2016 -tunnustus, kertoo Janne Tirkkonen. 

– Tavoitteenani onkin edelleen viedä Alfamea kohti parasta henkilöstö- ja asiakaskokemusta, jatkaa Tirkkonen. 

Kai Korpi kuuluu yrityksen perustajiin ja hän on toiminut Alfamella toimitusjohtajana sen perustamisesta vuodesta 2004 saakka. Viimeiset vuoden Korpi on vastannut operatiivisen toiminnan vetämisen lisäksi erityisesti Alfamen taloudesta sekä kumppanitoiminnasta. Jatkossa Korpi keskittyy Alfamen kehittymisen ja kasvamisen kannalta keskeisiin asioihin, kuten henkilöstökokemukseen ja rekrytointiin.  

– Viimeisten vuosien aikana kiinnostukseni henkilöstökokemuksen parantamiseen, erityisesti työskentelykulttuuriin vaikuttamalla, on kasvanut. On hyvä päästä keskittymään tähän työhön jatkossa, Korpi kuvailee muutosta.

Muita kirjoituksia aiheesta

16.04.2026
Uutiset

Alfame Systemsin toimitusjohtaja vaihtuu

Alfame Systemsin pitkäaikainen toimitusjohtaja Janne Tirkkonen siirtyy uuden työnantajan palvelukseen. Hänen viimeinen työpäivänsä yhtiössä on 30.4.2026.

10.04.2026
Uutiset

Kuka vastaa, kun tekoäly tekee virheen?

Julkinen keskustelu tekoälyn oikeuksista keskittyy usein tietoisuuteen, etiikkaan ja siihen, voiko tekoäly olla “elossa”. Nämä ovat kiinnostavia kysymyksiä, mutta yritysten arjessa ne eivät ole keskeisiä, kirjoittaa Jussi Rajaniemi.

26.03.2026
Uutiset

Vibe coding toimii – kunnes projekti kasvaa

Miksi perinteinen AI-avusteinen ohjelmistokehitys ei riitä kasvavissa projekteissa, ja miten Vision-Driven Development Method vastaa tähän haasteeseen? Tätä pohtii Jussi Rajaniemi blogissaan.

Näytä kaikki uutiset

Ota yhteyttä

Voit lähettää meille yhteydenottopyynnön alla olevalla lomakkeella. Kerro viestissäsi, mitä asiasi koskee, jotta saamme sen tehokkaasti ohjattua oikealle ihmiselle.