29.08.2019 Teknologia

Ohjelmistokehityksessä tiimityö tuo parhaan lopputuloksen

Uuden rakentaminen ja jatkuva kehittyminen ovat keskeisiä piirteitämme ja ohjaavat meitä olemaan päivä päivältä parempia. Alfamen tiimityöskentelymalli on kehittynyt näiden tavoitteiden pohjalta ja asiakkaamme ovat tyytyväisiä toimintamme tehokkuuteen ja sujuvuuteen! Tässä blogiartikkelissa kerromme tarkemmin, miten projektit meillä toteutetaan sekä erityisesti, kuinka paljon asiakas hyötyy tiimityöskentelystämme:

Tiimityö tuo riskittömyyttä asiakkaalle - tiimityöskentelyn monet hyödyt

Vaikka olemme toimineet alalla jo toistakymmentä vuotta ja osaajamme ovat raudanlujia ammattilaisia, eteen tulee jatkuvasti uusia tilanteita ja haasteellisia pähkinöitä purtavaksi. Onneksi tiimityöskentelyn avulla ratkaisemme haasteet ylivertaisin tuloksin! 

Tiimeissä toimiminen syventää asiantuntijoiden osaamista entisestään, kun kaikki oppivat toisiltaan. Yhden ihmisen tietotaito on rajallista, mutta tiimissä löytyy aina joku, joka on kohdannut samankaltaisen ongelman aiemminkin. Jos vastaan tulee ongelma, johon projektitiimistä ei löydy kokemusta, voimme käyttää laajemman osaajajoukon eli heimon tietotaitoa hyväksemme. Näin osaaminen jalkautuu jatkuvasti syvemmälle organisaatiossa ja toimintamme kehittyy koko ajan laadukkaammaksi. Meille on myös tärkeää, että osaajamme pääsevät mukaan projekteihin, jotka he kokevat itselleen mielekkäiksi. 

Kun heimolaiset ovat työskennelleet yhdessä tiimeissä pidemmän aikaa, he oppivat tuntemaan toistensa vahvuudet ja heikkoudet. Kommunikointi ja tehtävien jakaminen sujuvat luontevasti ja näin varmistetaan, että projekti pysyy aikataulussa ja asiakasta palvellaan parhaalla mahdollisella tavalla. 

Alfamella työskentelemme tiimeissä

Tiimityöskentely on myös asiakkaalle riskittömämpää, sillä koko tiimi tuntee asiakkaan projektin eikä onnistuminen ole yhden henkilön varassa. Tällöin yhden asiantuntijan poissaolo tai mahdollinen työpaikan vaihtaminen ei jarruta projektin etenemistä. 

Olemme pyrkineet keskittymään erityisesti pitkäjänteisiin projekteihin, koska tiedämme, että näin pystymme palvelemaan asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Tiimimallin avulla projektin valmistuessa myös ylläpitovaiheeseen siirtyminen sujuu mutkattomasti. Ylläpidosta vastaavat henkilöt ovat olleet projektissa mukana jo rakennusvaiheessa ja näin varmistetaan, ettei tietokatkoksia pääse syntymään.

Asiakas on aina osa tiimiämme ja hänen mielipiteensä on meille tärkeä 

Meillä myös asiakas on osa tiimiä ja koko tiimi ratkaisee yhteistä ongelmaa. Kun integroimme asiakkaan mukaan tiimimme, pysyy hän kartalla siitä, missä vaiheessa projektia mennään. Näin pystymme myös reagoimaan asiakkaan toiveisiin jo projektin aikana, jolloin muutosten tekeminen on jouhevampaa kuin valmiin työn muokkaaminen. 

Projektimme sisältävät useita kokeiluvaiheita, joissa nähdään, miten senhetkinen versio toimii asiakkaan tarpeisiin. Saamme ketterästä ja jouhevasta toimintamallistamme jatkuvasti kiitosta asiakkailtamme. Esimerkiksi Verven laskentapäällikkö Taina Kilponen kehuu toimintaamme ja kommunikointiamme: “Yksi meille merkityksellinen Alfamen ominaisuus on, että se on ketterä organisaatio. Välissä ei ole mitään jäykkää, byrokraattista tukipalvelua tai kankeaa prosessia. Alfamelta saa aina nopean palautteen ja henkilökohtaisen tuen. Sillä on meille iso merkitys!” Tutustu Verven asiakastarinaan tarkemmin tästä.

Tiimeissä osaaminen siirtyy asiantuntijalta toiselle

Käytännössä tiimiimme kuuluu projektista riippuen kolmesta neljään koodaria, jotka rakentavat yhdessä koodia asiakkaan tarpeisiin. Lisäksi projektipäällikkö on yhteyshenkilönä asiakkaan suuntaan projektin etenemisestä ja välittää asiakkaan toiveita koodareille. Asiakkaan edustaja toimii projektissa tuoteomistajan roolissa: hän on tiiviissä yhteistyössä projektitiimin kanssa, priorisoi tekemistä ja kommentoi työn tuloksia. Onnistumisen kannalta oleellista on, että vuorovaikutus on jatkuvaa ja palaute tulee nopeasti. 

Projektitiimissä mukanaolosta on myös asiakkaalle hyötyä: hän pääsee tutustumaan ohjelmiston toimintaan ja rakenteeseen jo projektin aikana, jolloin käyttöönotto ja ohjelmiston käyttö sujuu mutkattomammin. Canonin Professional Service Manager Petri Välimäki kiittelee Alfamen yhteistyötä ja viestintää sujuvaksi ja mutkattomaksi: “Yhteistyö on avointa ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä – ei tarvitse turhaan kierrellä ja kaarrella”, hän toteaa. Canonin integraatioprojektista voit lukea lisää täältä.

Haluatko kuulla lisää asiakkaidemme kokemuksia?

Referenssit-sivullamme pääset tutustumaan asiakasprojekteihimme ja lukemaan, mitä mieltä asiakkaat ovat toiminnastamme. Asiakkaitamme yhdistää halu tehokkaampiin ja tuottavampiin toimintoihin ja siinä me olemme päässeet heitä auttamaan. 

Tutustu taidonnäytteisiimme

Muita kirjoituksia aiheesta

Näytä kaikki uutiset

Ota yhteyttä

Voit lähettää meille yhteydenottopyynnön alla olevalla lomakkeella. Kerro viestissäsi, mitä asiasi koskee, jotta saamme sen tehokkaasti ohjattua oikealle ihmiselle.