16.06.2016 Alfame työpaikkana

Sanansa mittainen Alfame

On olemassa luotettavia ihmisiä. Ja sitten on niitä tinkimättömän rehellisiä suomalaisia, jotka eivät anna periaatteistaan tuumaakaan periksi, vetävät yhtä köyttä vaikka kädet rakoilla, eivätkä perusta minkäänlaisesta vilunkipelistä tai ”kähmäisyydestä”. Alfamella luotettavuus on viety näihin jälkimmäisiin sfääreihin, eikä siis ole ihmekään, että tällä porukalla tähdätään maan luotettavimmaksi ohjelmistoyritykseksi.

”Meitä yhdistää se, että täällä toimitaan avoimesti ja rehellisesti. Se on kuitenkin kaikilla perstuntumassa”, naulaa Alfamen tuotantojohtaja Maarit Säilynoja. 

Rehellisyys ja luotettavuus sekä ohjaavat päivittäistä työn tekemistä että näkyvät arjen yhdessäolossa: kun alfamelaiset kokoontuvat työstämään asiakasprojekteja tai vaihtamaan kuulumisia kuukausittaisilla henkilöstöpäivillä, asioista puhutaan aina reilusti ja suoraan.

”Täällä on helppo toimia, koska yrityksen arvot ovat sen mukaiset kuin millaisia meidän ihmiset on”, Maarit toteaa. 

Virtuaaliviestintä ei miestä pahenna

Rehtien ja rempseiden alfamelaisten puheista ei voi olla panematta merkille sitä, että kaikesta paistaa yhdessä tekemisen tärkeys. ”Tosi tiivis porukka ollaan, vaikka ollaan vähän eri saiteillakin, kun etätöitä tehdään”, kertoo ohjelmistoarkkitehti Jani Haglund.

Alfamen osaajia on tällä hetkellä kolmisenkymmentä Helsingin- ja Kokkolan-toimistoilla, ja koko homma on rakennettu perustoja myöten niin, että ihmisillä on mahdollisuus tehdä töitä melkein missä tahansa. Etätyöhön vaadittaviin työkaluihin ja yhteydenpitovälineisiin on panostettu, mutta etätyötkään eivät luonnistu ilman järkkymätöntä luottoa työtovereihin. Vaikka aina ei olla samalla toimistolla, tiedetään, että kaikki tekevät sitä, mitä on sovittu. 

”Luottamus on myös tiimien sisäinen iso arvo”, muistuttaa Jani. Kun tehdään hanketta asiakkaalle, yhteenkuuluvuus projektitiimissä syntyy siitä, että kaikki luottavat toisiinsa.

On hauska huomata, että tämä porukka ei tunnu tarvitsevan päivittäistä naama-aikaa pitääkseen yllä mutkatonta yhteishenkeä. ”Firman Skype-chatti laulaa nytkin koko ajan”, naurahtaa Maarit, kun puheeksi tulee yhteydenpito kollegoihin. Etätyökin on Alfamella läsnätyötä. 

Pelisäännöistä palkintoihin

Rehellisyys näkyy myös asiakkaille päin. Kun toimitaan asiakkaiden kanssa, kaikki tehty työ dokumentoidaan varttitunti varttitunnilta laskun liitteeksi, jotta asiakas tietää tarkalleen, mistä lasku koostuu. Mokia ei piilotella, vaan pienistä inhimillisistä virheistäkin puhutaan suu puhtaaksi - sellaisistakin, jotka eivät asiakkaalle päin välttämättä edes näkyisi.

”Siitä tulee hyvä fiilis, kun tietää, että kaikki odottaa ja olettaa, että me toimitaan näin. Siinä ei ole kahta kysymystä”, kuvaa Maarit sitä, kuinka rehellisyys on kaikilla selkärangassa ja avoimuudella rakennetaan molemminpuolista luottamusta asiakkaiden kanssa.

Kun Alfamella toimii arjessa tavalla, joka kuvastaa yhteisiä arvoja, eivät onnistumiset jää työyhteisöltä huomiotta. Henkilöstö valitsee keskuudestaan joka vuosi ihmiset, jotka edustavat Alfamen arvoja parhaiten.

Vuoden luotettavimman tittelin kuittasi itselleen viime vuonna Jani. ”Liidaan tiimejä, joiden kanssa teen projekteja, joten se on itselle aika tärkeä ja hyvä palaute, että tiimi kokee, että olen luotettava”, toteaa Jani palkinnon merkityksestä. On helppo uskoa, että täällä ei palkita ketään pelkästä palkitsemisen ilosta, vaan pienillä huomionosoituksilla vahvistetaan ennen kaikkea tiimihenkeä ja luottamuksen kulttuuria.

Alfamella ei tunnusteta väriä pakon edessä, eikä arvoja ei ole lyöty pöytään ylemmiltä tahoilta. ”Siitä se varmaan tuleekin, että on luontevaa toimia arvojen mukaisesti, koska ne eivät ole ulkoapäin annettuja asioita, vaan meidän yhteisiä, joihin kaikki sitoudutaan”, pohtii Maarit.

Tutustu tarkemmin kulttuuriimme ja avoimiin työpaikkoihin

Tämä juttu liittyy Eminen ja Alfamen rekrytointimarkkinoinnin yhteistyöhön. Teksti: Henna Juutilainen, Emine

Muita kirjoituksia aiheesta

07.02.2024
Alfame työpaikkana

Näin perehdytetään uusi hakkeri

Alfamella uusien työntekijöiden kokemus perehdytyksestä on aina ollut huippulukemissa. Läksimme Mirkan matkaan tutustumaan, kuinka homma toimii.

05.12.2023
Alfame työpaikkana

Kysyimme: Mitä hakkeruus sinulle merkitsee?

Hakkeruus on Alfamen muutosvoima. Se sulkee syliinsä tärkeät arvomme ja on koodattu jokaiseen alfamelaiseen. Meille se on ratkaisu maailman kaikkiin ongelmiin.

Näytä kaikki uutiset

Ota yhteyttä

Voit lähettää meille yhteydenottopyynnön alla olevalla lomakkeella. Kerro viestissäsi, mitä asiasi koskee, jotta saamme sen tehokkaasti ohjattua oikealle ihmiselle.