<img height="1" width="1" style="display:none" src="https://www.facebook.com/tr?id=135298703709534&amp;ev=PageView&amp;noscript=1">

Ehjät sukat. Niihin pitää alkaa kiinnittää huomiota. Tämä on yksi ensimmäisen työpäiväni ensimmäisiä ajatuksiani, kun riisun kenkäni eteiseen. Alfame on sukkakonttori, kuten moni tämän alan yritys, ja omat varpaanlämmittimeni näyttävät paikoin uhkaavan ohuiksi hiutuneilta.

Olen marinoitunut yli vuosikymmenen edellisessä työpaikassani ja toivotan kertakaikkisen muutoksen – sukkineen kaikkineen – lämpimästi tervetulleeksi. Samalla kuitenkin vähän hirvittää, että minkähänlainen kulttuurishokki mahtaa olla luvassa.

No. Hämmentävintä koko hommassa on ollut se, että jo ensimmäisen parin viikon jälkeen tunnen itseni aivan alfamelaiseksi. Näin IT-ummikkona se tuntuu kerrassaan ihmeelliseltä.

Alfamen työntekijöitä pöydän ääressä juttelemassa.

Kyse on tietenkin kulttuurista. Tässäpä siihen pieni katsaus kuukauden vakoilun jälkeen alan ulkopuolelta tulevan silmin:

1. Arvot on läsnä kaikessa, mitä tapahtuu

Alfamella on kolme arvoa: hakkeruus, sisukkuus ja yhteistyö. Mahtavaa on se, että arvoja on niin vähän, että ne pystyy jopa muistamaan ilman suurempaa tuskaa. Vielä mahtavampaa on, että arvot ovat läsnä ihan tässä näin, osana arkipäivää.

Hakkeruus tarkoittaa Alfamella kaikenlaista kehittymistä ja kehittämistä, tapahtui se sitten töissä tai muualla. Ymmärrän nopeasti, että jatkuva oppiminen ja uusien asioiden haltuunotto on oikeastaan elinehto alalla, joka kiitää jäätävää vauhtia eteenpäin. Omaehtoista opiskelua täällä tuetaan koulutusbonuksilla. Jengi kuuntelee ahkerasti äänikirjoja ja jakaa niistä näkemyksiään Slackissa. Moni opiskelee, puskee kasaan sertifikaatteja ja suorittaa verkkokursseja. Isommista ponnistuksista palkitaan vielä erikseen.

Huomaan, että mentaliteetti tarttuu. Jo ekan kuukauden aikana saan itsekin siivun verran lisää palkkaa, kun raportoin seuraamastani podcastista. Lainaan toimarilta opuksen kokeiluista ja ahmin sen muutamassa illassa. (Iltojen välillä tosin kuluu aika monta iltaa, mutta silti.)

Opittavaa piisaa kyllä ihan käytännön töissäkin. Itse teen varsin erilaisia hommia kuin muut ja meinaankin ensin hakata päätä seinään järjestelmäkameran asetusten ja raakakuvien käsittelyn kanssa. Vaan eipä hätää: apuun rientävät Alfamen kamerakerhon gurut, jotka opastavat kädestä pitäen oikeaan suuntaan.

Se tuntuukin olevan täällä geeneissä: yhteistyö.

Petteri ja Panu keskustelevat tietokoneen äärellä.

Ketään ei jätetä yksikseen painimaan ongelmien kanssa, vaan niitä ratkotaan yhdessä. Koodia naputetaan Alfamen omissa tiimeissä eikä ihmisiä lähetetä yksinään asiakkaalle konsultoimaan. Tämä on monille tärkeää. Kun tulet valituksi töihin Alfamelle, työkaverisi ovat Alfamelta ja pääset osaksi sen firman yhteisöä ja kulttuuria, johon olet jo hakiessasi tutustunut. Keikkojakin on tyrkyllä ja halukkaat voivat niihin tarttua, mutta ketään ei komenneta niitä tekemään.

Myös sisukkuus tuntuu olevan ihan aidosti vallitseva asenne eikä pelkkää kakun kuorrutetta. Kaikki mahdolliset kivet käännetään, että bugit ja muut pulmat saadaan ratkottua. Luovuttaminen ei selvästikään ole vaihtoehto. 

Missään asiassa. 

Tästä vielä tietämättömänä harhaudun menemään mukaan ”leikkimieliseen kävelykilometrikisaan”. Nopeasti selviää, että se skabahan pitää sitten voittaa. Harkitsen rintamakarkuruutta, mutta muunnan kuitenkin keräilemäni kävelyminuutit kilometreiksi. Eihän sitä nyt heti kehtaa nössöilemään ruveta. Muiden ranteissa älykellot raksuttaa dataa ja ekstralenkkejäkin tehdään, jotta tarvittavat kilometrit saadaan kasaan ja kärkipaikka pysyy. Ja sehän pysyy.

2. Tee missä teet, kunhan hommat hoituvat

Aiemmassa elämässäni avokonttorin luovaan kakofoniaan sopeutuneena kiinnitän aluksi huomiota siihen, että toimistolla on uskomattoman hiljaista. Tämä johtuu myös siitä, että kaikki ovat harvoin yhtä aikaa paikalla. Osa porukasta tekee pitkiäkin pätkiä töitä muualta käsin – esimerkiksi kotoa, perunapellolta, junasta tai ulkomailta.

Etätyökulttuuri on vapaa ja kukoistava, eikä ihmisten menemisiä kytätä. Puitteet paikasta riippumattomaan työhön on hoidettu kuntoon: Hangoutsissa kokoustetaan, Slack laulaa, kaikki löytyy Drivesta ja uusia hilavitkuttimia hankitaan aina tarpeen mukaan. Ja onhan se puhelinkin keksitty. IT-alan ulkopuolelta tulevana on silti jotenkin lohdullista huomata, että ihan samalla tavalla ne video- ja ääniyhteydet täällä välillä pykii kuin muuallakin.

Etäneuvottelun avulla pidetään yhteyttä paikasta riippumatta.

Heti ekan työviikkoni torstaina on henkilöstöpäivä. Se on se kuukauden yksi päivä, kun kaikkien odotetaan saapuvan fyysisesti toimistolle. Tampereen jengikin valuu kylään Helsinkiin, ihmisiä pörrää ympärillä ja toimisto tuntuu heräävän eloon ihan eri tavalla, mitä huomaan jo vähän kaivanneeni.

Itselle on alkanut tulla tavaksi, että teen parina päivänä viikossa töitä kotona. Ruuhkavuosissa työmatkoihin uppoavan ajan säästäminen on kullanarvoista kamaa, mutta niin on myös ihmisten näkeminen naamatusten. Onneksi täältä löytyy myös heitä, jotka tykkäävät istua toimistolla ja lähteä lounaalle.

3. Kasvukipuja taklataan ketterästi ja keskustelemalla – myös ikävistä asioista on lupa puhua

Paraskaan työpaikka ei ole täydellinen. Huomaan nopeasti, että kasvavassa yrityksessä myös kehitettävää piisaa.

Alfamella vallitsee sellainen rehtiyden ja luottamuksen ilmapiiri, että asioista on aika helppo sanoa ääneen. En jaksa huolestua siitä, että lentäisin talosta ulos vain sen takia, että isken koeaikana kehitysideoita pöytään. Kehittymistähän tässä kaikilta vaaditaan, siis myös yrityksen on kehityttävä. 

Viestintäkulttuuri on valtavan avointa. Tieto, jota ei ole erikseen tarpeen salata esimerkiksi luottamuksellisuuden, lakipykälien tai asiakkaiden toiveiden vuoksi, on aika lailla kaikkien saatavilla.  Asioista puhutaan suoraan eikä kautta rantain kaarrellen. Hankaluuksiin täällä tunnutaan suhtautuvan ratkaisuja etsien ja toimeen tarttuen eikä itsekseen voivotellen.

Alfamella henkilöstökokemus on yksi tärkeimmistä firman menestyksen mittareista.  Jokaviikkoisessa henkilöstöpulssissa viikon fiilis ja siihen liittyvä palaute annetaan omalla nimellä. Tuloksista on koonti jokaisen nähtävillä konttoreiden infotelkkareissa ja Drivessa. Jos tunnelmat keikahtavat jollakin kiikkulaudan matalaan päähän, joku johtoporukasta ottaa asiakseen selvittää, mihin paha mieli liittyy ja mitä asialle voisi tehdä. Mahdolliset kenkutukset halutaan kaivaa esiin, jotta niistä voidaan keskustella ja ratkoa asioita paremmin päin.

Muutos on pysyvä olotila, ja turbulenssissa luovimiseen tarvitaan taitoja ja aloitteellisuutta jokaiselta. Itseohjautuvuutta ja kokeiluja kylvetään osaksi kulttuuria, mutta tässä on vielä paljon opettelemista. Asiakasprojektit pyörivät sujuvasti ketterillä menetelmillä, heimokulttuuri hakee toimintamuotojaan. Ihmisiä alkaa olla riveissä jo sen verran, että kaikki eivät pian enää tunne tai tapaa työssä toisiaan. Se tarkoittaa, että myös sisäisiä asioita katsellaan jo vähän uudesta näkövinkkelistä.

Ei ole ihan helppoa. Mutta pirun kiinnostavaa!

PS. Sukkarutiinini olen muuten saanut jo kuntoon. Mutta nyt ne pirulaiset on alkaneet postata Slackiin kuvia riemunkirjavista onnellisista sukistaan.  Minä oon kulkenut viimeiset 20 vuotta mustissa. Ehkäpä on aika kokeilla tässäkin välillä jotain uutta?

Jalassa on pirteät sukat kananmunakuosilla.

Tutustu tarkemmin kulttuuriimme ja avoimiin työpaikkoihin